VENEHJÄRVEN 19. POKKOJUHLA TULOSSA!

Kuvassa Vuokkiniemen Martat Pokkojuhlassa 2010. Kuva Mauno Lilja
Sarjassaan jo 19. Pokko- eli pässijuhjat ovat tämän vuoden elokuussa Venehjärvellä Vienan Karjalassa. Pokkojuhla pidetään aina samana päivänä eli 27. elokuuta, olipa viikonpäivä mikä tahansa. Tänä vuonna tuo päivä sattuu lauantaiksi.
Pässiuhrijuhla on aikoinaan ollut pakanallinen rituaali, mutta tänä päivänä se ei enää liity pakanallisuuteen, vaan siitä on muodostunut venehjärveläinen oma juhlapäivä. Pässi kyllä teurastetaan ja keitetään ruoaksi isolla kattilalla juhlavieraille. Hankalaahan se on potkivaa ruokaa syödä, tuumasi pokkojuhlan v. 1990-luvulla elvyttänyt Santeri Lesonen viime pokkojuhlassa.
Viimevuonna juhlan avasi puheellaan Santeri Lesonen. Kostamuksen kunnanjohtaja toi omat terveisensä paikalla oleville vieraille. Myös Sukuseura Lesonen ry:n puheenjohtajalle, joka tällä hetkellä on allekirjoittanut, annettiin suunvuoro juhlan alussa. Lesosten sukulippu nostettiin myös juhlan alussa salkoon. Lisäksi vietettiin hiljainen hetki tuonilmaisiin siirtyneelle vuokkiniemeläiselle Santra Remsulle. Hänkin sukujuuriltaan Lesonen.
Juhlassa miehille arvottiin omat tehtävät. Yhdelle sattui pässikeiton valmistaminen, toiselle runonlaulanta ja seuraavalle kipinämikon tehtävät jne. Jokainen tehtävän saanut hoiti erinomaisesti hommansa. Vuokkiniemen Martat esittivät monipuolista ohjelmaa, laulua, joikua, piirileikkejä, komiikkaa jne. Myös yleisö sai osallistua juhlan esityksiin kertomalla vitsejä ja laulamalla yleisölle. Paikalla oli myös 15-vuotias Laila Lesonen, joka esitti juhlassa viulunsoittoa sekä laulua. Ohjelmaa oli todella runsaasti ja taitavia esiintyjiä. Ruokaa ja tarjottavaa oli yllinkyllin ja kenellekään ei varmasti jäänyt nälkä kurnimaan vatsassa. Perinteisesti pässikeittoa eivät naiset maistele, se kuuluu miesten etuoikeuksiin. Naisille oli kyllä sitten muita herkkuja kuten mm. juuri savustettuja muikkuja perunoiden ja suolakurkkujen kera.
Tänävuonna on luvassa ainakin Lesosten muistomerkin paljastustilaisuus, sukupuun istuttaminen sekä Venehjärven laulun venäjänkielinen kantaesitys, sekä kaikkea muuta todella mielenkiintoista!
Tulkua Vienah työ käymäh!
|
0 kommenttia
|






